Maru valjakkohiihdon rotumestaruuksien kolmas
Eilen kilpailtiin Illinsaaressa Rotujen mestaruuksia valjakkohiihdossa. Lähdin itse sinne Susannan ja Marun huoltojoukoksi ja Ilonakin lähti vielä mukaan, joten kolmeen pekkaan ajeltiin perjantaina Iihin ja kisojen jälkeen eilen takaisin. Ja voi pojat kun valjakkohiihtokisoissa onkin mukavaa, huoltojoukoissa melkein vielä kivempaa ja jännempää kuin itse suorittaa!
Naisten C-luokka totuttuun tapaan oli kaikkein isoin yhteensä 44 startilla. Maru ja Susanna suoriutui hienosti, Maru veti hyvin ja Susanna tietty hiihti. Kaikkien luokan koirakoiden joukossa Maru ja Susanna sijoittuivat hienosti sijalla 22./44 ajalla 14:41.5 pehmeässä kelissä.
Bordercollieiden rotumestaruuksissa Maru ja ja Susanna sijoittuivat upeasti kolmansiksi! Hieno ensimmäisen valjakkohiihtokisakauden päätös!

Kilpailun jälkeen Kepler pääsi vielä tekemään vetotreenin 2,7km ladulla. Tämä oli Keplerille ensimmäinen "oikea" latu, kun tähän mennessä on vedetty vain pelto- tai jääladuilla eli käytännössä melko tasaisella. Hakunilassa toki on ihan kivasti muotojakin pellolla. Ilona hiihti ja minä jäin palkkaamaan. Hyvä treeni pojalle, vaikka hämmennystä oli vähän aiheuttanut se, kun edelle lähtijä oli alkumatkasta kaatunut ja siinä tuli äkkipysähdys, ja sitten edellä lähtijä myös lähti lyhyemmälle reitille kun Kepler Ilonan kanssa jatkoi risteyksestä vielä toiseen suuntaan. Hämmennyksistä kuitenkin selvittiin, Kepler sai hyvän treenin ja meille taas informaatiota miten jatketaan Keplerin treenejä. Nyt tosin näyttää pahasti siltä, että lumet etelässä loppuu ja täytyy odottaa sulanmaan kelejä, että pääsee sitten pyörällä vetämään.