Odotus tiivistyy

20.07.2026

Vanja ja Troija molemmat on siis tiineinä, Vanjalla nähtiin ultrassa 4-5 ja tiineysröntgenissä 6 varmaa, Troijalla ultrassa nähtiin 8 ja tiineysröntgen on tulossa tämän viikon perjantaina.

Vanjan ja Troijan mahat paisuu jatkuvasti, ja nyt eletään jo viimeisiä päiviä odottaen koska Vanja alkaa synnyttämään. 63vrk tulee täyteen lauantaina, mutta odotan että se voi hyvinkin synnyttää 2-3 päivää ajoissa. Lämmönseuranta on aloitettu ja vielä nyt maanantaina ei mitään heilahduksia ole näkynyt.

Vanja tuli meille viime viikolla ja on asettunut osaksi porukkaa niin kuin saattoi odottaakin. Se tulee nukkumaan (ainakin osaksi yötä) sänkyyn muiden kaiken karvaisten kavereiden sekaan. Kissat on selvästi myös lukeneet sen osaksi kalustoa, koska Hämy puskee sitä niin kuin meidän omiakin koiria, ja arka löytökissa Punainen uskaltaa Vanjan läsnäolosta piittaamatta liikkua ja oleilla sohvalla maharapsuja ottamassa. Lisäksi Troija on ottanut tyttärensä osaksi ystäväjoukkoaan ja on osoittanut hellyyttä Vanjalle pesemällä hieman sen naamaa. Näin läheistä ystävyyttä Troija osoittaa vain harvoille ja valituille.

Onkin jännä nähdä, että miten emot sitten suhtautuu toistensa pentuihin. Sehän ei ole mitenkään itsestäänselvyys, että niitä hyväksyy ja tämä asia katsotaan varovaisesti, mutta olisihan se söpöä jos kaikki voisi olla kerralla esim sisällä vapaana tai ulkona ilman, että emot karsastaa toisensa pentuja. Ainakin pennut tulee saamaan toisesta pentueesta uusia sosiaalisia kontakteja aikanaan. Samoin toivon mukaan ainakin Tyr jatkaa pentujen leikitystä, niin kuin leikitti aikoinaan myös Vanjaa ja sen veljeksiä, sekä Locia ja Mallaa.

Vanjan mahassa käy jo myllerrys, kun pentujen liikkeet tuntuu jo aika vahvasti. Siinä sitten maharapsuja antaessa saa samalla tunnustella pentujen menoa. Koska Vanjalla h-hetki jo lähestyy on sillä pentulaatikko valmiina odottamassa ja asensin tänään huoneeseen myös pimennysverhon, että saa huoneen myös mukavasti hämärämmäksi. Mitään suurta kiinnostusta Vanjalla ei vielä laatikkoon ollut, mutta en sitä odottanutkaan. Katsotaan miten lähipäivinä mieli muuttuu.

Tänään on ollut myös Vanjan ja sen veljesten 4v syntymäpäivä! Niin se aika kiitää ja kohta maailmaan tulee toinen sukupolvi sekä puolisisaruksia viikon päästä. Paljon onnea ja rapsutuksia siis tälle sisarusparvelle!

Share